MASKUN VIHREÄ KUNTAVAALIOHJELMA 2025

 

Masku on maakunnan vetovoimaisimpia kuntia. Puhdas luonto, hyvät kulkuyhteydet ja turvallinen elinympäristö ovat hyvän kodin rakennusainekset. Niitä ei saa pilata huonolla päätöksenteolla ja haikailemalla menneeseen. Maskua tulee kehittää rohkeasti ja kauaskatsoisesti. Siten rakennamme Maskusta maakunnan parhaan paikan, josta asukkaat voivat olla ylpeitä ja vieraat jopa hieman kateellisia.

Me Maskun vihreät lupaamme toimia jatkossakin aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti. Näihin tavoitteisiin sitoudumme kaikessa päätöksenteossa koko valtuustoryhmämme voimin.

 

MASKUSTA KESTÄVÄ, TURVALLINEN JA VIIHTYISÄ KOTI
KAIKILLE MASKULAISILLE

Tasapainoista ja tarkoituksenmukaista taloutta

1. Tasapainoinen talous on edellytys palveluiden ylläpitämiselle ja kunnan kehittymiselle.

  • Jatkuva palveluista höylääminen ja syömävelan ottaminen ei käy, vaan aidosti tasapainoinen kuntatalous vaatii sekä menojen vastuullista hallintaa että tulojen kasvattamista.
  • Jotta kunnan veropohja ja talous olisi vahva, talouden suunnittelun on oltava nykyistä pitkäjänteisempää. Aikaisempien valtapuolueiden johdolla Maskulle on kertynyt yli 35 miljoonan euron velkataakka. Olisiko jo aika äänestää muutoksen puolesta?
  • Tiivis yhteistyö Turun seudun kuntien ja kaupunkien kanssa luo Maskulle verkostoja ja kumppanuuksia, jotka ovat elintärkeitä investoinneille ja kasvulle.

2. Toista kertaa Fölin bussi ei saa mennä Maskun päättäjiltä ohi. 

  • Toimiva julkinen liikenne ja alueellinen yhteistyö on jokaisen maskulaisen etu. Oli kyse Fölistä tai tulevaisuuden lähijunaliikenteestä, vihreiden vastaus on ollut ja on jatkossakin yksimielinen ja yksiselitteinen kyllä.
  • Föli parantaa Maskun asukkaiden liikkumismahdollisuuksia ja työssäkäyntialueita. Tämä tekee Maskusta houkuttelevamman asuinpaikan ja lisää sen vetovoimaa niin asukkaiden kuin yritystenkin silmissä.
Kouluissa ja päiväkodeissa kasvaa kunnan tulevaisuus

3. Kouluissa ja päiväkodeissa kasvaa tulevaisuus

  • Kunnan ensisijainen tehtävä on taata laadukas opetus, varhaiskasvatus ja turvallinen oppimisympäristö. Puolueilla on tässä eroja – meille opetusryhmien maksimikoko ei ole sama kuin tavoitekoko.
  • Talouden tasapainoa haettaessa asiat tulee asettaa oikeaan mittakaavaan. Lasten ja nuorten edusta tingitään viimeisenä. 
  • Yhteistyötä kaikkien lasten ja nuorten kanssa toimivien kanssa tulee lisätä. Tarvitaan selkeämpiä suunnitelmia kiusaamisen ja muiden turvattomuutta lisäävien tilanteiden varalle.
Metsissä kasvaa muukin kuin raha

4. Puhdas luonto on Maskun vetovoimatekijä, ei kauppatavaraa

  • Maskun kunnan omistamista metsistä ⅔ on taajama-alueella sijaitsevaa lähiluontoa, ne eivät ole raaka-ainetta tai polttoainetta. Me emme halua yhdenkään maskulaisen takapihalle hakkuuaukeaa, vaan haluamme säilyttää kunnan omat taajamametsät ensisijaisesti virkistyskäytössä tai luonnontilaisina.
  • Maskun vesistöt ja rannat ovat yhteinen aarre, joiden suunnitelmalliseen kunnostamiseen ja suojelemiseen on sitouduttava yhdessä naapurikuntien kanssa.
  • Maskun tulee vähentää ilmastopäästöjä kestävämmällä metsänhoidolla, liikkumistapoja kehittämisellä ja kunnan omistamien rakennusten energiahuoltoa parantamalla.

5. Hyvinvointia luonnosta, liikunnasta ja kulttuurista

  • Maskun taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät ja reitit mahdollistavat
    turvallisen hyötyliikunnan kouluun, töihin ja harrastuksiin. Nykyisen verkoston kehittämistä on jatkettava.
  • Ulkoliikuntapaikkoja tulee kehittää ja hoitaa suunnitellusti, ennakkoluulottomasti ja pitkäjänteisesti, sillä monipuoliset ulkoliikuntapaikat ja -reitit kutsuvat kaikenikäisiä matalan kynnyksen liikkumiseen ja virkistymiseen.
  • Elävä ja vetovoimainen kunta arvostaa historiaansa ja huolehtii kulttuurimaisemastaan ja kulttuuripalveluistaan. Kulttuuri ei ole luksustuote, vaan lähipalvelu. Se muodostaa yhdessä historian kanssa maaperän, josta kasvaa yhteisöllisyys.

ÄÄNESTÄMÄLLÄ VIHREITÄ ANNAT HYVINVOINNILLE MAHDOLLISUUDEN SÄILYÄ JA KEHITTYÄ!