Maskun vihreät toteuttivat maaliskuun aikana avoimen kyselyn, jonka tavoitteena oli selvittää toisaalta sitä, kuinka hyvin Masku viestii kunnan asioista ja toisaalta sitä, kuinka hyvin asukkaat kokevat saavansa äänensä kuuluviin kunnan päätöksenteossa ja toiminnassa.
Kyselyyn vastasi lähes 80 kuntalaista ja päällimmäisenä asiana tuloksia tarkasteltaessa nousi esille se, että kuntalaiset kokivat pääsääntöisesti hyvin hankalaksi tai melko hankalaksi löytää tietoa Maskun asioista. Erityisesti kunnan toivottiin kehittävän digitaalisen viestinnän kanaviaan sekä lisäämään viestinnän vuorovaikutteisuutta. Kunnalta toivottiin myös ”virallista” läsnäoloa sosiaalisen median kanavilla.
Voit tutustua kyselyn tuloksiin ja tulosten yhteenvetoon tarkemmin täällä Maskun viestintäkysely.
Tulemme toimittamaan kyselyn tulokset myös kunnan viranhaltijoille ja laatimaan tulosten perusteella ehdotuksen toimenpiteistä viestinnän ja vuorovaikutteisuuden kehittämiseksi.