Maskun kunnanvaltuustolle 10.6.2019
Useiden riippumattomien tutkimusryhmien tulokset ilmastontutkimuksesta asettaa päättäjät yksinkertaisen valinnan eteen: voimme ryhtyä konkreettisiin ja nopeisiin toimenpiteisiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, tai kannamme vastuun siitä tulevaisuuden perinnöstä, jonka tuleville sukupolville jätämme. Laaja kunnallinen itsepäättämisoikeus tarkoittaa sitä, että tämä vastuu ei ole yksin valtiojohdolla tai eduskunnalla, vaan meille kuntapäättäjille lankeaa siitä suuri osa.
Masku on sitoutunut tavoittelemaan 80 % ilmastopäästöjen vähennystä vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2007 lähtötilanteeseen, jolloin Maskun hiilidioksidipäästöt olivat 75 100 t CO2e. Olemme siis sitoutuneet siihen, että vuonna 2030 päästöjen tulisi olla 15 100 t CO2e.
Suomen ympäristökeskus on arvioinut Maskun alueen kasvihuonekaasupäästöt viimeeksi vuonna 2016, jolloin Maskun päästöjen kasvu oli kaikkien Hinku-kuntien vertailussa suurin (+21 %). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Maskun kasvihuonepäästöt ovat kutakuinkin samansuuruiset kuin Maskun liittyessä Hinku-hankkeeseen vuonna 2007. Tuo päästöjen suuri määrä ei voi selittyä pelkästään Maskun läpi kulkevan moottoritien päästöistä, sillä liikenteestä johtuvat kokonaispäästöt kasvoivat moottoritien avautumisen myötä vain noin 5%. Ja vaikka päästötavoitteiden toteutumista tarkasteltaisiin vuoden 2012 päästömittaustulosten valossa, selviää, että Maskun toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi ovat olleet auttamatta alimitoitettuja. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tähtäävät toimenpiteet ovat olleet yksittäisiä ja kosmeettisia, mutta samanaikaisesti kunnan toimintatavat, hankinnat tai käytännöt saattavat olla rakenteellisesti ilmaston kannalta haitallisia. Kunta voisi halutessaan toimia kuten Lappeenrannan kaupunki, jonka kiinteistöissä käytetään ainoastaan metsä- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä ainkin vuoteen 2020 asti. Tai kuten Iin kunta, joka on onnistuneen energia- ja ilmastotyön tuloksena noussut valtakunnan kärkeen puolittamalla hiilidioksidipäästönsä vuosien 2007-2015 aikana. Samalla Ii on näillä toimenpiteillä mahdollistanut kuntatalouden säästöjä sekä monipuolistanut alueen taloutta ja edistänyt kestävää hyvinvointia
Tästä syystä me esitämme, että:
- Masku ottaa käyttöön ympäristö- ja ilmastovaikutusten arvioinnin osana kaikkea kunnan päätöksentekoa ja tekee näin kunnan toimenpiteiden ja käytäntöjen ympäristövaikutukset näkyviksi sekä sisäisesti että julkisesti.
- Masku ryhtyy välittömästi kartoittamaan mahdollisuuksia ottaa käyttöön ilmastovaikutusten arvioinnin malleja ja työkaluja yhdessä muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi Sitran, Hinku-foorumin, Ympäristökeskuksen tai vastaavien verkostojen kanssa.
- Maskun kunta laatii suunnitelman niistä toimenpiteistä, joiden avulla varmistetaan ja seurataan, että kunta vähentää kasvihuonepäästöjään määrätietoisesti. Suunnitelman tavoitetason tulisi olla se, että Maskun hiilidioksidipäästöt ovat vuoteen 2030 mennessä Hinku-tavoitteen mukaiset, eli 15 100 t CO2e.
Kasvihuonepäästöjen vähentäminen Hinku-tavoitteiden mukaisesti ei ole markkinointi- tai imagotemppu. Päästötavoitteisiin sitoutuminen ja niiden konkreettinen tavoittelu ovat lupaus, jonka me päättäjät ja viranhaltijat olemme antaneet tuleville sukupolville. Ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeys ei ole mielipidekysymys, eikä se myöskään voi olla asia, jonka eteen tehdään töitä vain silloin, kun se ei vaadi erityisiä ponnisteluja. Se on asia, jonka onnistumisesta riippuu niin meidän kuin tulevienkin maskulaisten elinympäristö ja tulevaisuus.