Familia Raittola
Numero
KUKA OLEN?
Olen 33-vuotias sosionomi (AMK), äiti ja puoliso. Työhistoriaani on mahtunut yrittäjyyttä, sosiaali- sekä kaupallisen alan töitä ja vapaaehtoistyötä. Olen toiminut sekä kuntasektorilla että yksityisillä palveluntuottajilla, Suomessa ja ulkomailla. Olen työskennellyt työllisyyttä edistävien palvelujen parissa, nuorisotyöntekijänä, esimiehenä sekä perhetyössä.
Olen nähnyt erilaisia toimintatapoja sekä -kulttuureita Varsinais-Suomen kunnissa ja kaupungeissa, asuinympäristön näkökulmasta sekä julkisen sektorin työntekijänä. Uskon yhteistyöhön, verkostoitumiseen sekä osallisuuden vahvistamiseen. Kunnissa tulee olla rohkeutta innovoida luovasti vaihtoehtoisia toimintatapoja, joista sitten valitaan ratkaisuja perustellusti teoriatiedon sekä kuntalaisten kartoitettujen tarpeiden mukaan.
Haluan tuoda päätöksentekoon luovuutta ja rohkeutta. Haluan uskoa Maskun vetovoimaan ja lisätä syitä, miksi ihmiset haluavat muuttaa Maskuun sekä pysyä maskulaisina. Haluan vaikuttaa viihtyvyyteen, hyvinvointiin sekä palvelujen saavutettavuuteen.
Olen viettänyt lapsuus- sekä nuoruusvuoteni Maskussa ja palannut kotikonnuille oman perheeni kanssa. Nuorten parissa tehtävä työ sekä nuorten osallisuus ovat pitkään olleet minulle tärkeitä aiheita. Olin Maskun Vuoden nuori toimija vuonna 2008 sekä Maskun Nuorisofoorumin puheenjohtaja 2007–2008. Vaikutan tällä hetkellä turkulaisen Aino-kuoron toimikunnassa. Vapaa-ajallani puuhailen mitä milloinkin, pihahommia, palapelejä, vapaaehtoistöitä sekä kirjaprojekteja.
MITKÄ ASIAT OVAT MIELESTÄNI TÄRKEITÄ?
Minulle tärkeitä aiheita ovat vapaa-ajan aktiviteettimahdollisuudet, palveluiden saavutettavuus, hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukeminen, työllisyys, kuntalaisten osallisuus, nuoret sekä lapsiperheet.
Avoimuus ja rehellisyys
Maailmankatsomukseni on saanut lisää värisävyjä ulkomailla asumisen myötä. Näen, että kaikki liittyy kaikkeen ja pienilläkin muutoksilla voidaan lisätä viihtyvyyttä. Haluan nähdä Maskun kuntalaisten arkeen liittyvässä päätöksenteossa enemmän avoimuutta ja hyviä perusteluja. Maskun moninaisuudessa on paljon hyvää ja vahvuuksia, mutta mielestäni on aika rehellisesti myöntää, missä on parantamisen varaa. Sen jälkeen voimme priorisoida, minkä asioiden vahvistamiseen haluamme keskittyä.
On myös tärkeää tuoda värikkäämmin esiin kaikkea hyvää, mitä kunnassamme jo on. Aktiiviset kyläyhteisöt, monipuolinen palvelutarjonta yrittäjien toimesta, kaunis luonto, moninaiset ulkoilumahdollisuudet, värikäs yhdistystoiminta, harrastusmahdollisuudet sekä monialainen kunnan palvelutarjonta ansaitsisivat enemmän näkyvyyttä kunnan viestinnässä myös kunnan ulkopuolelle.
Haluan nähdä lisää avoimuutta ja aktiivista vuoropuhelua kuntalaisten kanssa asioiden valmistelussa sekä toteutuksessa. Kunnassa tulee ottaa monipuolisemmin eri vuoropuhelun kanavia käyttöön, sekä sähköisiä viestimiä että elävän elämän kohtaamisia. Osallisuutta tulisi lisätä rohkeasti, esimerkiksi osallistavan budjetoinnin muodossa.
Palveluiden saavutettavuus
Lähipalveluverkostoa tulee kehittää Maskun keskustaajamissa. On mietittävä palvelujen sijaintia niin, että autotonkin kuntalainen pystyy käyttämään palveluja sekä esimerkiksi pääsee sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelupisteille käyttämättä koko päiväänsä yhteen sote-käyntiin. Missä määrin voisi lisätä palvelujen liikkuvuutta käyttäjän luo? Tulee miettiä julkisen liikenteen ratkaisuja kunnan alueella, mielestäni Maskun tulisi pyrkiä mukaan Föliin.
Kaikkien kuntalaisten vapaa-ajanviettomahdollisuuksia tulisi lisätä sekä monipuolistaa erilaisten ulkoilureittien, ulkoliikuntapaikkojen ja virkistysalueiden muodossa. Täytyy miettiä keinoja, miten saisimme laajemmin harrastemahdollisuuksia tarjolle lasten ja nuorten koulupäivien yhteyteen. Maskun taajamia yhdistävät kevyen liikenteen väylät täytyy saada kuntoon, mahdollistaen kulkemisen kouluun, töihin ja harrastuksiin. Vapaa-ajan viettoon liittyvät olennaisesti myös kunnan tilat sekä taajamissa että haja-asutusalueilla, joiden tulisi taata puitteet kaikkien ikäryhmien kokoontumisille.
Tulevaisuuteen sijoittaminen
Maskun koulujen toimintaa tarkasteltaessa ei voi katsoa pelkkiä numeroita. Ryhmäkokoja mietittäessä tulee ottaa huomioon lasten yksilölliset tarpeet sekä kouluyhteisön edut. Mielenterveystaitojen sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua pitäisi lisätä kouluissa. Tulee miettiä yhteistyön keinoja muiden lasten ja nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa yli toimialarajojen. Erityislasten opetusjärjestelyjä on aina mietittävä lapsilähtöisesti.
Kunnan kasvun kannalta paikallisten yrittäjien tukeminen sekä uusien yrittämisen mahdollisuuksien luominen kuntaan on tärkeää. Yritysyhteistyötä tulee innovoida rohkeasti. Nykyaikaiseen etätyöskentelyyn soveltuvia tiloja tulee kehittää kunnan alueella, ettei kuntaisten tarvitse matkata naapurikuntien tiloihin työskentelemään.
Kunnan visuaalista ilmettä tulee raikastaa ja nykyaikaistaa. Tarvitsemme kuntaan erilaisia asumismuotoja joka tarpeeseen, kaikenlaisille talouksille. Maskun kunnan tulee palvella paremmin ihmisten sekä elämäntilanteiden moninaisuutta.