Krista Saarinen
Numero
KUKA OLEN?
Olen reilu nelikymppinen maskulainen. Perheeseeni kuuluvat aviomiehen ja kahden iloisen borderterrierin lisäksi jo omiin koteihinsa muuttaneet kaksi aikuista lasta.
Toimin yrittäjänä tilausleipomo Cafe Periferiassa, missä tavoitteenani on leipomusteni avulla jakaa iloa kaikille. Työurani tein Nokian ja Microsoftin palveluksessa markkinoinnin automaation ja digitalisoinnin parissa 11 vuoden ajan globaalissa ympäristössä. Esimiehenä toimin suurimman ajan työurastani. Intohimoni on aina ollut vaikuttaa toiminnan laadukkuuteen, saada prosessit toimiviksi riskeeraamatta hyvinvointia ja motivaatiota.
Olen luonteeltani positiivinen ja ennakkoluuloton, korkean motivaation omaava toimija ja vaikuttaja. Olen mukana Mynämäki-Nousiaisten OP:n edustajistossa ja aktiivinen Maskun Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen.
MS-tauti muutti urasuunnitelmiani, mutta se ei ole ollut este jatkaa työelämässä yrittäjänä ja aktiivisena yhdistyksissä sekä asioiden puolestapuhujana. Minulla on hyvin maanläheinen ja faktaan perustuva lähestymistapa ongelmanratkaisuun ja kehittämishankkeisiin. Minulle keskeisiä arvoja ovat avoimuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys.