Täältä löydät ajankohtaista tietoa Maskun Vihreiden tapahtumista.
Olemme myös koonneet tänne kaikki Vihreän valtuustoryhmän tekemät aloitteet.
Kouluruoka on perusoikeus, ei vain oikeus
Nyt kriisin aikana tulisi painopisteen olla siinä, miten kunta voi omalta osaltaan edistää hyvinvointia ja pitää huolta erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia.
Opetuksen ryhmäkoot aiheuttavat huolta Maskussa
Tukea tarvitsevien oppilaiden vanhemmille on kerrottu, ettei pienluokkaa tulla perustamaan ensi syksynä Lemuun lainkaan. Vaihtoehtona tukea tarvitseville oppilaille esitetty siirtoa toiseen kouluun.
Maskun hinku ympäristön suojeluun varsin ponnetonta
Masku tuntuu päättäneen, että koko Hinku-jäsenyys ja siihen liittyvät päästötavoitteet ovat ennemminkin imagotemppu kuin asia, joka mitenkään velvoittaisi tai ohjaisi kunnan toimintaa.
Rivieran louhoksen tonttikauppojen sitkeä pöly
On vaikea käsittää, miksi kunnanhallitus ei valvo kunnan oikeuksia. Varsinkin, kun TerraWisen toiminta on aiheuttanut lähiympäristön asukkaille toistuvaa ympäristöhaittaa, eikä yrityksen toiminnan Maskun alueella voi sanoa merkittävästi lisänneen kunnan vetovoimaa tai viihtyisyyttä.